Tekoäly ja digitalisaatio mullistavat tapamme työskennellä, innovoida ja ratkaista ongelmia, mutta sillä on myös hintansa. Tuoreen tutkimuksen mukaan tekoäly kulutti viime vuonna jo viidenneksen kaikesta datakeskusten käyttämästä energiasta. Yksi tekoälylaskentaan suunnattu palvelinräkki saattaa vaatia yli 100 kilowattia tehoa, kun perinteisessä pilvipalvelimessa tarve jää alle 20 kilowattiin.
Tämä tarkoittaa, että tekoäly ei pelkästään luo datakeskuksiin kasvua, vaan se muuttaa niiden rakenteen ja vastuullisuusvaatimukset pysyvästi.
Pohjoismailla on vahva lähtökohta kestävään kasvuun
Pohjoismailla on poikkeuksellinen yhdistelmä tekijöitä, jotka tekevät alueesta houkuttelevan datakeskusten sijoituspaikan: tarjolla on uusiutuvaa energiaa, vakaa sähköverkko, viileä ilmasto ja hyvin toimiva kaukolämpöverkosto, joka voi hyödyntää konesalien ylijäämälämpöä. Kaukolämmön hyödyntäminen tekee toiminnasta entistä kestävämpää ja tukee hiilineutraaliustavoitteita.
Tutkimuksen mukaan datakeskusten rakentamisessa Ruotsi on johtavassa asemassa asennetun kapasiteetin osalta, kun taas Norja on edellä suunniteltujen datakeskusten ja niille varatun sähkön saatavuuden osalta. Suomessa taas on eniten varhaisen vaiheen suunnitelmissa olevia projekteja, ja myös Islanti on nousemassa houkuttelevaksi sijaintipaikaksi.

Kestävyys on datakeskusten seuraava kilpailuetu
Schneider Electricissä vastuullisuus on datakeskusstrategiamme ydin. Tavoitteemme on integroida uusiutuvat energialähteet suoraan infrastruktuuriin ja optimoida koko arvoketju sähköverkosta jäähdytykseen. Kun tarkastelemme datakeskuksia kokonaisuutena verkkoyhteyksistä sirutasolle, tulee järjestelmästä automaattisesti energiatehokkaampi.
Schneider Electric on panostanut vahvasti nestejäähdytykseen ja vahvistanut osaamistaan yritysoston myötä alan edelläkävijän Motivairin kanssa. Tavoitteena on rakentaa kestävämpiä datakeskuksia, joissa lämpö, energia ja data muodostavat yhden älykkään kokonaisuuden.
Tarjoamme kokonaisvaltaisia integroituja ratkaisuja, jotka tukevat seuraavan sukupolven tekoälyvalmiiden datakeskusten globaalia käyttöönottoa ja laajentamista suunnittelusta käyttöönottoon. Tarjoamme kattavan jäähdytysvalikoiman – verkosta siruun ja sirusta jäähdyttimeen – jonka avulla voimme vastata kasvavaan tiheän laskennan kysyntään, jossa nestejäähdytys on tullut välttämättömäksi.
Tämä ei ole pelkkä teknologinen kysymys, vaan kilpailuetu. Tulevaisuuden datakeskukset rakentavat kasvua, mutta tekevät sen vastuullisesti niin, että kasvu irrotetaan energiankulutuksesta.
Suvereeni tekoäly vahvistaa alueellista omavaraisuutta
Yksi kiinnostava kehityssuunta on niin sanottu suvereeni tekoäly. Maat ja alueet haluavat omia datakeskuksiaan hallitakseen dataa ja infrastruktuuria paikallisesti. Tämä kehitys näkyy jo selvästi Norjassa ja Suomessa, ja se tekee Pohjoismaista entistä houkuttelevamman paikan investoinneille.
Digitalisaatio on tullut jäädäkseen, ja datakeskukset ovat sen selkäranka. Nyt meidän tehtävämme on varmistaa, että tuo selkäranka on vahva, energiatehokas ja kestävä.
Meidän onkin taivutettava energiakäyrää ja rakennettava järjestelmä, jossa datakeskusten kasvu ei perustu lisääntyvään energiankulutukseen, vaan älykkäämpään tapaan käyttää sitä. Siinä Pohjoismailla on mahdollisuus näyttää tietä koko maailmalle.

Tämän blogin on kirjoittanut Stella Diesen, joka on Schneider Electricin Pohjoismaiden ja Baltian alueiden Secure Power -yksiköstä vastaava johtaja.
Lisää kommentti