Nykypäivän nopeatempoisessa teollisuusympäristössä tuotannon optimointi tarkoittaa sekä prosessin automatisointia teknologian avulla että sen ymmärtämistä, minkä tuotannonosan optimoinnilla on suurin merkitys prosessin tehokkuuteen tai laatuun.
Automaatiosuunnittelijoiden ja teknologian asiantuntijoiden yhteistyö auttaa tunnistamaan keskeiset parannuskohteet, integroimaan robotiikkaa tehokkaalla tavalla oikeisiin kohteisiin sekä suuntaamaan investointeja hyödyllisiin teknologioihin.

Suunnittelun ja automaation yhteistyö
Perinteinen, lineaarinen toimintatapa, jossa mekaaninen suunnittelu ja automaatio ovat tiukasti omissa siiloissaan, voi johtaa tuotannon pullonkauloihin, kustannusten nousuun ja markkinoille pääsyn viivästymiseen.
Innovaatio- ja kilpailukyvyn säilyttämiseksi on korkea aika tarkastella nykyistä strategiaa ja yhdistää mekaniikka- ja automaatiosuunnittelu yhdeksi kokonaisuudeksi. Tulevaisuudessa voittajia ovat ne, jotka siilojen sijaan näkevät yhtenäisiä prosesseja ja toimivat sen mukaisesti.
Kolme askelta onnistumiseen:
- Varhainen yhteistyö mekaniikkasuunnittelijoiden ja automaatiosuunnittelijoiden välillä
Yhdistämällä mekaaninen suunnittelu ja automaatiosuunnittelu jo varhaisessa vaiheessa voidaan mahdolliset ongelmat havaita etukäteen ja varmistaa, että suunnittelu on optimoitu myös suuren mittakaavan tuotantoa varten. Proaktiivinen toimintatapa vähentää kalliiden muutosten tarvetta, sujuvoittaa tuotantoprosessia ja lyhentää läpimenoaikoja.
- Siilojen purkaminen mekaniikka- ja automaatiosuunnittelun väliltä
Onnistunut integrointi edellyttää yrityksissä kulttuurista muutosta, jossa insinöörit ja automaatioasiantuntijat tekevät yhteistyötä. Kun eri toimintojen välinen ymmärrys kasvaa, yhteistyöstä tulee sujuvampaa, mikä vahvistaa innovaatiokykyä ja tekee tuotannosta joustavampaa.
- Investoinnit uuteen teknologiaan
Digitaaliset kaksoset, tekoälypohjaiset suunnittelutyökalut ja reaaliaikainen data mahdollistavat tuotannon simuloinnin ja optimoinnin ennen käyttöönottoa. Tämä tehostaa tuotantoa, vähentää manuaalisia muutoksia ja kustannuksia sekä luo dynaamisempia ja vankempia tuotantojärjestelmiä.
Cobot – ihmisen ja robotin yhteistyö
Uudempaa teknologiaa edustavat myös cobotit eli yhteistyörobotit, jotka hyödyntävät automaation ja ihmisen älykkyyden parhaita puolia. Yhteistyörobotit perustuvat innovatiiviseen tekniikkaan, minkä ansiosta ne pystyvät suorittamaan monimutkaisia tehtäviä sujuvasti ja turvallisesti tavalla, johon perinteiset robotit eivät pysty. Perinteisten robottien käyttö on ollut kallista, ohjelmointi vaikeaa ja ne on usein turvallisuussyistä eristetty lukkojen ja puomien taakse.
Yhteistyörobotit voidaan helposti ohjelmoida suorittamaan uusia työtehtäviä uusissa paikoissa teollisuuden alasta ja tehtävistä riippumatta. Huippumodernien turvallisuusmekanismien ja anturien avulla cobotit hoitavat myös sellaisia toistuvia ja raskaita töitä, jotka voisivat vaarantaa työntekijöiden turvallisuuden. Tämä vähentää työtapaturmien ja työperäisten sairauksien riskejä.
Cobotit voivat vähentää myös muun muassa työvoimapulan aiheuttamia seisokkeja, jotka voivat viedä 20 prosenttia tehtaiden tuotantokapasiteetista.

Schneiderilta cobotit ja laaja asiantuntemus
Schneider Electricin cobotit voi helposti integroida olemassa olevaan tuotantoketjuun. Intuitiivisen käyttöliittymän ja Schneider Electricin EcoStruxure™-alustan ansiosta ne ovat helppoja ohjelmoida ja nopeita asentaa: yhteistyörobotit voidaan ottaa käyttöön alle 30 minuutissa. Käytön oppiminen on nopeaa myös uusille työntekijöille.
Uusien ohjelmistotyökalujen kuten EcoStruxure™ Machine Expert Twinin avulla cobotit voidaan suunnitella ja testata virtuaalisesti ennen kuin ne otetaan käyttöön todellisissa ympäristöissä.
Tämä mahdollistaa suunnittelun optimoinnin, potentiaalisten virheiden minimoinnin, tehostamismahdollisuuksien tunnistamisen ja ratkaisujen validoinnin sekä tekee yhteistyörobottien ylläpidosta yrityksille edullisempaa.
Yhteistyörobotit ovat kustannustehokkaita kuljettaa ja ne mahdollistavat tilojen maksimoinnin: ne ovat 10 prosenttia kevyempiä ja vievät 20 prosenttia vähemmän tilaa kuin muut markkinoilla olevat ratkaisut.
Älykkäin automaatio alkaa aina prosessien ymmärtämisestä ja asiantuntijoiden yhteistyöstä. Kun yhteistyökuvioon lisätään ihmisten rinnalle älykkäät cobotit, voidaan tehokkuutta ja tarkkuutta parantaa entisestään ja lyhentää seisokkiaikoja merkittävästi.
Blogin kirjoittaja Juan Duran toimii Schneider Electricillä Business Development Managerina OEM-kanavassa. Hän keskittyy erityisesti robotiikan ja liikkeenhallinnan ratkaisuihin, joissa korostuvat yhteistyörobottien (cobottien) rooli modernissa tuotannossa. Juanin asiantuntemus auttaa laitevalmistajia ja valmistavan teollisuuden loppukäyttäjiä hyödyntämään digitalisaation ja sähköistyksen mahdollisuuksia tehokkaasti.

Lisää kommentti