Vastuullisuus rakentuu arkisessa työssä

Vastuullisuus ja kestävän kehityksen periaatteiden vaaliminen on keskeisessä osassa Schneider Electricin strategista ja operatiivista toimintaa. Tänä vuonna Schneider Electric sai TIME- ja Statista-julkaisujen myöntämän maailman vastuullisimman yrityksen tunnustuksen jo toisena vuotena peräkkäin. Lisäksi meidät on valittu Euroopan vastuullisimmaksi yritykseksi Corporate Knightsin tekemässä vertailussa.

Valinta perustui kolmelle keskeiselle tekijälle. Ensinnäkin tuotteemme ovat keskeisiä energiankäytön vähentämisessä ja optimoimisessa. Kehittämämme ratkaisut auttavat vastuullisuustyössä asiakkaitamme ja ovat selkeästi osa kestävän kehityksen ratkaisuja. Toinen rooli on vastuullisuutemme työnantajana ja yhteiskunnan jäsenenä. Kolmantena tekijänä on oman toimintamme aiheuttama kuormitus, jota sitäkin pyrimme hallitsemaan tavoitteellisesti.

Nämä asiat eivät tapahdu sattumalta. Vastuullisuus on arkista työtämme läpileikkaava ohjenuora, joka ohjaa päätöksentekoamme, investointejamme sekä yhteistyötä asiakkaiden, kumppaneiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Vastuullisuus näkyy toiminnassamme monipuolisesti: ympäristövaikutusten hallinnassa, energiatehokkuudessa, kiertotaloudessa ja asiakasratkaisuissa.

Tärkeimpänä toimena vastuullisuudessa on perusliiketoimintamme, joka tähtää asiakkaidemme ja kumppaneidemme entistä pienempään energiankulutukseen sekä kestäviin elinkaariratkaisuihin. Valmistamamme tuotteet ja palvelut auttavat asiakkaitamme vähentämään energiahävikkiä, pienentämään energiankulutusta ja sitä kautta välttämään hiilidioksidipäästöjä. Tuotteidemme avulla saavutetut säästöt ja myös tulevaisuuden säästöpotentiaali on merkittävä.

Vastuullisuusmittaristo (SSI/SSE) toimii työkaluna, jolla seurataan ja kehitetään muun muassa hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, biodiversiteettitoimia, energiatehokkuutta sekä pienempiä toimia, kuten sähköajoneuvokaluston uudistamista.

Lue täältä uusimmat vastuullisuustuloksemme.

Vuoden 2025 kolmannessa kvartaalissa saavutimme tärkeän etapin: Zero Carbon Project -hanke saatiin aiottua aiemmin valmiiksi. Hankkeessa saavutettiin 53 prosentin keskimääräinen CO₂-päästöjen väheneminen tärkeimpien toimittajien toiminnassa, mikä ylitti vuoden 2025 tavoitteen etuajassa. Aloite tukee yli 1 000 toimittajaa räätälöityjen hiilidioksidipäästöjen vähentämissuunnitelmien, teknisen koulutuksen ja uusiutuvan energian ohjeistuksen avulla.

Teemme kuitenkin myös paljon paikallisen tason vastuullisuustyötä käytännössä. Suomessa Espoon ja Oulun toimipisteet ovat jo saavuttaneet nollapäästötason, ja Turun osalta prosessi on käynnissä. Espoon pääkonttorissa hyödynnetään matalan kulutuksen kaukolämpöä, ja Turussa on siirrytty vihreään sähköön. Jätehuollon osalta tiedonkeruu ja raportointi ovat kattavia, mutta korkea polttosuhde vaikeuttaa kierrätystavoitteiden saavuttamista. Yksi sertifioitu jätteestä resurssiksi -kohde on jo toteutettu.

CO₂-päästöjen vähentäminen on keskeinen osa vastuullisuustyötämme. Päästöjen osalta työtä jatketaan asettamiemme tavoitteiden mukaisesti. Sähköajoneuvokaluston uudistaminen etenee kesällä käyttöönotetun uuden toimintalinjauksen mukaisesti.

Henkilöstön kannalta tärkeitä vastuullisuuden mittareita ovat tasapuoliset työmahdollisuudet, työturvallisuus, työhyvinvointi ja jaksaminen sekä mahdollisuus vapaaehtoistyötön.

Henkilöstömme osallistuu aktiivisesti paikallisten kestävän kehityksen aloitteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Yhteistyö oppilaitosten kanssa, sisäinen viestintä ja vapaaehtoistoiminta ovat osa jatkuvaa vastuullisuustyötä. Esimerkkinä voidaan mainita yhteistyö Itämeri Plogging -järjestön kanssa, jonka puitteissa on järjestetty jätteiden keräystapahtumia sekä toteutettu biodiversiteettiä tukevia toimenpiteitä, kuten hyönteishotellien rakentamista Espoossa ja Tampereella.

Vuoden 2025 prioriteetteihin täällä Suomessa kuuluvat sähköajoneuvokaluston uudistamisen vauhdittaminen, kiertotalouden vahvistaminen osana tuote- ja palvelutarjontaa, energiatehokkuuden parantaminen Espoon toimipisteessä sekä asiakastarpeista nousevien vastuullisuusprojektien tunnistaminen ja toteuttaminen. Lisäksi tavoitteena on tukea myyntiorganisaatiota vastuullisuuskeskusteluissa ja vahvistaa henkilöstön osallistumista vastuullisuustyöhön yhteistyössä markkinointiviestinnän kanssa.

Yrityksen vastuullisuustyö perustuu mitattaviin tavoitteisiin, läpinäkyvään raportointiin ja jatkuvaan kehittämiseen. Tavoitteena on rakentaa arjessa toimiva malli, joka tukee kestävää kasvua ja vastaa muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin.

Pyritään tekemään päätöksiä, joita on mukava katsella myös tulevaisuudesta käsin.

Ota yhteyttä meihin

Lisää kommentti

Kaikki kentät ovat pakollisia.