Energiatehokkuuden tulisi olla yhtä kiinteä osa kaupallista kriteeristöä kuin hinta, laatu ja toimitusvarmuuskin.
Energia-ala elää useamman yhtäaikaisen paineen alla: geopoliittiset riskit eivät ole väistyneet, kustannuspaineet eivät ole hellittämään päin ja ilmastonmuutos etenee taustalla asteen kymmenys kerrallaan. Tässä tilanteessa olisi loogista olettaa, että energiankäytön optimointi kiinteistöissä ja teollisuudessa koko elinkaaren ajan olisi itsestään selvä osa jokaista merkittävää hankintaa ja investointia. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole – ei julkisella eikä yksityisellä puolella. Pohdintani tiivistyy viiteen kirjaimeen: miksi?
Suomessa tehdään julkisia hankintoja vuosittain lähes 38 miljardin euron edestä. Uudistunut energiatehokkuuslaki, joka tuli voimaan joulukuussa 2025, velvoittaa hankintayksiköt huomioimaan energiatehokkuuden EU:n kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa. Se on merkki oikeasta suunnasta, mutta koskee toistaiseksi lähinnä yksittäisiä tuotteita ja rakennuksia – ei koko järjestelmän, kiinteistön tai tuotantolaitoksen kykyä optimoida energiankäyttöään elinkaarensa aikana.
Hankintahinta vai kokonaishinta?
Selitys ei taida enää olla mittaamisen tai ennustamisen vaikeus – automaatio ja simulointityökalut tekevät elinkaaren aikaisen energiankäytön arvioinnista mahdollista jo nyt, jopa ennen hankintapäätöstä. Todellinen este on toisaalla: dataa ja ennustetta ei vielä rutiininomaisesti huomioida tarjouspyynnöissä eikä sisällytetä pisteytyksiin. Ja vaikka tieto olisi saatavilla, hankintapäätös tehdään yhdellä hetkellä, kun taas energialasku kertyy vuosikymmenten ajan ja usein jonkun toisen kustannuspaikoille. Kun päätöksentekijä ja maksaja eivät ole täysin sama taho, olemassa oleva data jää helposti käyttämättä, ellei joku erikseen vaadi sen huomioimista.
Hyötyjä olisi tarjolla enemmän kuin pelkkä kustannussäästö. Kun kulutusta voidaan mitata ja ajoittaa reaaliajassa, kustannukset muuttuvat ennustettavammiksi myös silloin, kun energian hinta heittelee– kulutusta voidaan siirtää edullisempiin hetkiin. Sama kyky tuo joustoa, kun sähköä tuotetaan yhä enemmän vaihtelevasti auringosta ja tuulesta: kysyntä voidaan sovittaa tarjontaan, ei toisin päin. Ja miten kukaan voi vastustaa kykyä pienentää päästöjä hetkellä, kun jokaisella asteen kymmenyksellä on merkitystä.
Puuttuva rivi kaupallisessa kriteeristössä
Mutta miksi näin ilmeinen etu jää yhä niin usein kaupallisen kriteeristön ulkopuolelle? Ehkä kyse on siitä, että energiankäytön optimointikykyä ei vielä osata pyytää tarjouspyynnöissä, vaikka teknologia siihen olisi jo olemassa. Ehkä kyse on siitä, että hyöty näkyy vasta vuosien päästä, ja tuntuu hankalalta perustella mahdollisesti kalliimpaa hankintahintaa tulevaisuuden säästöillä. On joka tapauksessa erikoista, ettei näin tehokas työkalu ole aktiivisessa käytössä.
Lopulta kyse on yksinkertaisesta asiasta: investointia ei pitäisi arvioida sen perusteella, mitä se maksaa hankittaessa, vaan sen perusteella, mitä se maksaa ja mahdollistaa koko elinkaarensa aikana. Energiatehokkuus ansaitsee pysyvän paikan hankintapöydässä.
Tietoa kirjoittajasta
Jani Vahvanen
Toimitusjohtaja, Schneider Electric Finlan Oy
Lisää kommentti