Tammi–helmikuu tarjosi tänä vuonna harvinaisen kylmiä ja vähätuulisia päiviä. Monelle meistä ne olivat täydellisiä ulkoilukelejä, itsekin laskettelun ja hiihdon harrastajana pääsin nauttimaan ulkoilusta kirkkaina pakkaspäivinä. Mutta samaan aikaan sääolosuhteet nostivat pintaan kasvavan huolen: riittääkö sähkö Suomessa tällaisina päivinä, jos datakeskusinvestoinnit kasvavat odotetusti?
Keskustelu on ymmärrettävä, mutta se paljastaa myös isomman kysymyksen: olemmeko vaarassa jarruttaa kehitystä hetkessä, jossa meillä ei siihen olisi mitenkään varaa?
Suomi tarvitsee suurempaa sähkön kysyntää
Suomen talous ei ole viimeisen 20 vuoden aikana ollut kykeneva tuottamaan kasvua. Rakentamisessa puolella viimeiset viisi vuotta ovat olleet jopa umpisurkeita. Investointien vähyys näkyy kansantaloudessa, ja tämän olemme huomanneet kaikki. Reunamarkkinana Suomi tarvitsee uusia, merkittäviä investointeja. Datakeskukset ovat yksi harvoista sektoreista, joissa kiinnostus Suomea kohtaan on aidosti vahvaa juuri nyt. Siksi kysymys ei ole pelkästään energiasta, vaan myös siitä, haluammeko kasvua ja työpaikkoja Suomeen vai emme.
Suomessa on pitkään puhuttu energian ylitarjonnasta ja edullisesta sähkön hinnasta. Samaan aikaan monet sähköntuotannon investoinnit ovat edenneet hitaasti tai osoittautuneet kannattamattomiksi. Yksi keskeinen syy tähän on ollut riittämätön kysyntä: suuria, sähköä kuluttavia investointeja ei ole ollut tarpeeksi.
Tässä kohtaa datakeskukset astuvat kuvaan. Ne eivät ole pelkästään suuria kuluttajia, vaan ne ovat mahdollistajia koko energiajärjestelmän kehitykselle.
FDCA:n huhtikuun lopussa julkaiseman tiedotteen mukaan datakeskusten osuus Suomen sähkön kokonaiskulutuksesta on tällä hetkellä varsin maltillinen, noin 1,6 terawattituntia eli alle kaksi prosenttia kokonaiskulutuksesta. Vuoteen 2030 mennessä kulutuksen arvioidaan kasvavan noin 5–6 terawattituntiin, eli noin 3–4 prosenttiin kokonaiskulutuksesta. Julkisuudessa esitetyt luvut perustuvat usein täyteen nimelliskapasiteettiin, vaikka todellisuudessa datakeskukset toimivat keskimäärin noin 60 % käyttöasteella ja rakentuvat vaiheittain.
Haasteita toki on, mutta ne ovat ratkaistavissa, erityisesti jos investointeja tarkastellaan kokonaisuutena eikä yksittäisinä hankkeina.
Ohjataanko investointeja Suomeen vai Ruotsiin?
Maantieteellisesti kehitys on myös liikkumassa kiinnostavaan suuntaan. Itäsuomesta kotoisin olevana pidän positiivisena, että datakeskusinvestoinnit suuntautuvat yhä enemmän myös pohjoiseen ja länteen. Näillä alueilla on tarve saada lisää pysyviä työpaikkoja, jotta turvataan alueiden elinvoimaisuus. Näillä alueilla on myös ennen kaikkea potentiaalia lisätä uusiutuvaa energiantuotantoa. Samaan aikaan sähkönsiirtoverkko on kehittynyt, ja esimerkiksi Aurora Line -yhteys vahvistaa Suomen asemaa osana pohjoismaista sähkömarkkinaa.
Haluammeko siis ohjata nämä investoinnit Suomeen vai katsoa, kun ne toteutuvat Ruotsissa, kuten niin monessa muussa sähköintensiivisessä hankkeessa aiemmin. Investoinnit tuovat mukanaan työpaikkoja, osaamista ja verotuloja.
Hukkalämpö entistä paremmin hyödyksi
Keskustelua kannattaakin kääntää osittain uuteen suuntaan. Sen sijaan, että keskitymme pelkästään datakeskusten energiankulutukseen, voisimme pohtia enemmän sitä, miten hyödynnämme niiden tuottamaa hukkalämpöä. Suomessa on jo valmiiksi maailmanluokan kaukolämpöinfra, joka tarjoaa tähän erinomaiset mahdollisuudet. Mutta miksi pysähtyä siihen? Voisimmeko kehittää uusia innovaatioita, joilla datakeskusten tuottamaa lämpöä hyödynnetään entistä laajemmin teollisuudessa, kasvihuoneissa tai vaikka uusissa energiaratkaisuissa.
Suomalaisessa keskustelussa on toisinaan taipumus nähdä uudet ilmiöt ensisijaisesti riskien kautta. Datakeskukset eivät ole poikkeus. Kuitenkin tässä tapauksessa kyse on ennen kaikkea mahdollisuudesta vauhdittaa investointeja, tukea energiamurrosta ja rakentaa uutta kasvua.
Kysymys kuuluu: uskallammeko tarttua siihen?
Tietoa kirjoittajasta
Lisää kommentti