Nordic Graduate Program kasvattaa tulevaisuuden osaajia

Miten vastavalmistunut nuori voi tänä päivänä saada uransa mielekkäällä tavalla alkuun? Ja toisaalta: miten yritykset voivat varmistaa, että heillä on osaajia myös tulevaisuudessa?

Schneider Electricillä eräs molempia osapuolia palveleva ratkaisu ovat harjoitteluohjelmat.

Nordic Graduate Program -ohjelmamme tarjoaa pohjoismaisille nuorille ponnahduslaudan, joka voi johtaa mielenkiintoiselle, kansainväliselle uralle. Haluamme löytää tulevaisuuden osaajia jo silloin, kun he vasta ovat uransa alkuvaiheessa, ja rakentaa heistä yhdessä alansa todellisia asiantuntijoita.

Suosittuun harjoitteluohjelmaamme voivat hakea vastavalmistuneet tai pian valmistuvat korkeakouluopiskelijat Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Jos opinnoista puuttuu vielä hitusen, tuemme harjoittelijoita joustavasti opintojen loppuunsaattamisessa.

Harjoittelijoillamme on useimmiten tekninen tai kaupallinen tausta, sillä tiimeissämme kaivataan yleensä henkilöstöä juuri teknisen asiantuntijan ja myynnin rooleihin. Hakukriteerejä tarkennetaan tarvittaessa, ja esimerkiksi tänä vuonna meillä avautuu ensimmäistä kertaa Nordic Graduate Digital Builders -ohjelma, johon haemme sähköalan taustan omaavia henkilöitä.

Ratkaisevinta harjoitteluohjelmiin valituksi tulemisessa on kuitenkin motivaatio ja persoona: arvostamme ennen kaikkea uteliaisuutta ja halua oppia uutta!

Nordic Graduate Program -harjoitteluohjelma kestää yhdeksän kuukautta, minkä jälkeen harjoittelijat jatkavat meillä vakituisina työntekijöinä.

Olennainen osa ohjelmaa on huolellinen perehdytys. Harjoittelu alkaa kahden viikon perehdytysjaksolla omassa tiimissä ja tehtävässä. Sen jälkeen on kaikkien pohjoismaisten harjoittelijoiden yhteinen onboarding-jakso Tukholmassa, jossa vietetään toiset kaksi viikkoa.

Yhteisen perehdytyksen aikana tehdään syväsukellus koko Schneider Electricin laajaan tekemiseen, vieraillaan yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden luona, tavataan eri alojen asiantuntijoita ja tutustutaan Schneiderin eri yksiköiden toimintaan. Tukholmassa tapahtuva perehdytys on kullanarvoista myös siksi, että harjoittelijat pääsevät tutustumaan siellä toisiinsa ja luomaan omaa kansainvälistä verkostoaan.

Kirsikkana kakun päälle nuoret matkustavat harjoittelujaksonsa lopulla yhdessä vielä Ranskan Grenobleen, jossa Schneiderilla on merkittäviä tutkimus- ja toimitiloja.

Schneider on globaali, yli 160 000 työntekijän yhtiö, ja uskallan väittää, että olemme yrityksenä todella monipuolinen ja mielenkiintoinen. Teemme merkityksellistä työtä kestävän kehityksen parissa, joten työllämme on positiivinen vaikutus tulevaisuuteen. Schneiderin saamat tunnustukset vastuullisuudestaan sekä Euroopan että maailman tasolla ovatkin monelle harjoittelijalle olleet tärkeitä taustatekijöitä heidän hakiessaan meille töihin.

Harjoitteluohjelmamme on rakennettu systemaattisesti palvelemaan nuoria mahdollisimman hyvin. Haluamme tarjota heille koherentin kokonaisuuden, jota pitkin edetä, oppia ja rakentaa pitkäaikaista uraa.

Kansainvälinen verkosto, jonka harjoittelijat itselleen rakentavat, on todella tärkeä heidän itsensä ja tulevaisuuden kannalta. Lisäksi se on tärkeä myös meille, sillä se helpottaa yhteistyötä yli maantieteellisten ja tiimien rajojen.

Schneiderilla nuori pääsee osaksi isoa, hyvin toimivaa ja kansainvälistä yhteisöä, ja harjoittelijanakin heti kiinni oikeisiin töihin. Voimme tarjota paljon erilaisia uramahdollisuuksia: moni nykyisistäkin työntekijöistä on vaihtanut uransa aikana työtehtäviä talon sisällä.

Ilmoitamme harjoittelijahauista somekanavissamme sekä esimerkiksi korkeakoulujen JobTeaser-uraportaalissa. Lisäksi levitämme tietoa oppilaitosyhteistyön kautta tulleiden kumppanien kautta, opiskelijavierailuilla ja rekrytointimessuilla.

Tervetuloa rakentamaan mielenkiintoista ja merkityksellistä uraa Schneider Electricille!

Tietoa kirjoittajasta

Blogin kirjoittaja on Hanna Gil, joka toimii HR-johtajana Schneider Electricillä Suomessa ja Baltiassa.

Ota yhteyttä meihin

Lisää kommentti

Kaikki kentät ovat pakollisia.