Miten reunalaskenta voi nopeuttaa tiedonsiirtoa?

Mitä on reunalaskenta? Reunalaskennassa (Edge computing) data käsitellään mikrodatakeskuksessa fyysisesti lähellä datan syntymispistettä, jolloin dataa voidaan analysoida paljon aiempaa nopeammin

Datan määrä yhteiskunnassa lisääntyy jatkuvasti. Esineiden internetin laajentuminen, sosiaalisen median käytön jatkuva kasvu sekä koronan myötä yleistynyt etätyökulttuuri kasvattavat koko ajan datan määrää. Samalla ihmisten odotukset tiedon nopealle saatavuudelle kasvavat.

Tiedonsiirron kasvun myötä tarvitaan yhä enemmän turvallisia ja luotettavia datakeskuksia sekä reunalaskentapalveluita. Mitä lähempänä käyttökohdetta datan prosessointi tapahtuu, sen nopeammin data saadaan suorittamaan sille asetetut odotukset.

Liiketoiminnan tarpeet muuttuvat iot-laitteiden myötä

Datakeskusten ja colocation-palveluntarjoajien käyttö on myös laajentunut uusille toimialoille. Monet uudet alat, kuten kaupan ala, logistiikka ja pankkisektori tarvitsevat entistä enemmän konesalipalveluita. Esimerkiksi tehtaiden tuotantolinjat voivat olla yhteydessä internetiin, jolloin niiden tiedonsiirto tapahtuu paikallisten serveritilojen ja datakeskusten kautta.

Easy Micro Data Centerit sopivat erinomaisesti matalan vasteajan (latenssin) sovelluksiin pankki- ja rahoitus – ,vähittäiskaupan aloilla sekä terveydenhuollossa ja koulutuksessa.

Reunalaskentaa tuotantolinjan vieressä

Paikallisten konesalien toimivuus on tärkeää yrityksen arjen sujuvuuden kannalta. Siinä missä IT-puoli ja tuotanto ovat aiemmin olleet yrityksissä erillisiä toimintoja, nykyinen laitteiden verkkoon liitettävyys on nostanut esiin vaatimuksen taata tietoturvallinen järjestelmä, joka voi tukea datan prosessointia ja varastointia myös paikallisesti. Usein datan paikallinen käsittely on mielekkäämpää kuin pilvipalvelun käyttäminen, ja samalla voidaan varmistaa kaistan riittävyys ja minimoida mahdolliset viiveet.

Schneider Electricin Edge-reunalaskentaratkaisun avulla reunalaskenta voidaan tehdä aivan tuotantolaitoksen tai jopa tuotantolinjan vieressä. Teollisissa laitoksissa ja tehtaissa Edge-ratkaisut auttavat esimerkiksi laaduntarkkailussa: lähellä toteutetun reunalaskennan avulla linjastoa seuraava kamera pystyy tunnistamaan vialliset tuotteet linjalta. Tämä on mahdollista, koska matka kamerasta mikrodatakeskukseen on lyhyt.

Reunalaskenta tuo suosikkisarjan hetkessä suoratoistopalveluun

Myös muut toimialat hyötyvät Edge-ratkaisuista: jopa suoratoistopalvelut käyttävät reunalaskentaa, jolloin Suomessa suositun sarjan tallenne tuodaan lähellä olevaan datakeskukseen eikä sen latautumista tarvitse odotella. Reunalaskennasta on siis loppukäyttäjälle merkittävää hyötyä esimerkiksi lyhyiden latausaikojen muodossa.

Datakeskusten energiatehokkuuteen kiinnitettävä huomiota 

Konesalien ympäristöystävällisyys ja energianhallinta on tärkeää, sillä datakeskusten energiankulutuksesta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen osuus kokonaispäästöistä on kaksi prosenttia.

Kun datakeskuspalveluiden käyttö kasvaa, on tärkeää kiinnittää huomiota datakeskusten hiilineutraaliuspyrkimyksiin.

Schneider Electric käyttää viisi prosenttia liikevaihdostaan tuotekehitykseen, jotta esimerkiksi uusia konesaleja rakennettaessa energiatehokkuuden näkökulma otetaan huomioon alusta asti. Myös ratkaisuissa käytettäviä laitteistoja on kehitetty entistä energiatehokkaammiksi. Tekoälyä hyödyntämällä sähkönkulutusta ja jäähdytysolosuhteita on mahdollista optimoida tarkasti. Laitteille säädetyt optimaaliset olosuhteet pidentävät laitteiden elinkaarta ja vaikuttavat suotuisasti jäähdytyskustannuksiin.

 

Datakeskukset rakentamassa kestävämpää yhteiskuntaa

Innovation Day -tapahtumassa 2021, kysyimme alan toimijoilta Mitä tarkoittaa kestävät energiatehokkaat datakeskukset. Kirjaudu tapahtuman videoille ja kuulet mielenkiintoisia vastauksia Datakeskuksen johtajan, suunnittelijan ja laitetoimittajan näkökulmista.

 


ei vastauksia

Kommentoi

  • (will not be published)