Viisi syytä valita moottorinsuojakatkaisija sulakkeiden sijaan

Alussa sulakkeet olivat ainoa asia sähkölaitteistoissa, jotka suojelivat ihmisiä ja koneita oikosuluilta, ylivirralta ja muilta sähkövioilta. Prosessi- ja valmistusteollisuudelle on ratkaisevan tärkeää ylivirtasuojata moottoreita tuottavuuden säilyttämiseksi. Aiemmin sulakkeet olivat helpompi valinta, sillä ne ovat paljon halvempia verrattuna katkaisijaan. Moottorinsuojakatkaisija on kuitenkin kehittynyt paljon viime vuosina.

Tässä artikkelissa vertaamme katkaisijoita perinteisiin sulakkeisiin osoittaaksemme, kuinka ne voivat todella auttaa koneiden valmistajia ja teollisuutta parantamaan turvallisuutta ja luotettavuutta, alentamaan kustannuksia ja saamaan tietoa energiankulutuksesta.

1. Luotettava suorituskyky

Sulakkeet vanhenevat  asennuksessa muutaman vuoden sisällä. Vanhenemisen myötä sulake saattaa palaa vaikka mitään ei olisi vialla. Valitettavasti sulakkeen toimintaa ei voida mitenkään testata, mikä tarkoittaa, että sulakkeen palamisen edeltäneestä tarkasta virta-arvosta ei voida saada tietoa.  Katkaisijoita puolestaan ​​testataan valmistuksen aikana ja niitä voidaan myös testata uudelleen koko niiden käyttöiän ajan. Näin varmistetaan luotettava ja pitkäaikainen suorituskyky.

2. Parannettu suojaus

Katkaisijan katkaisukyky voi olla paljon suurempi kuin vastaavan sulakkeen (enintään 150 kA). Katkaisija voi laueta ylikuormituksesta jopa 1 000 kertaa nopeammin kuin sulake. Moottorinsuojakatkaisijassa on myös virranrajoitustoiminto, joka aiemmin oli vain sulakkeiden ominaisuus. Tämä mahdollistaa sekä luotettavan suojauksen että vähentää ikääntymistä ja pidentää käyttöikää. Toinen turvallisuuteen liittyvä näkökulma, joka on pidettävä mielessä on se mahdollisuus, että vain yksi kolmesta sulakkeesta palaa. Tämä tarkoittaa sitä, että moottori pyörii kahdella vaiheella ja lisää ylikuormitusriskiä. Näin ei koskaan tapahdu  katkaisijan kanssa – se katkaisee kaikki kolme vaihetta kerralla.

3. Parempi turvallisuus ja käyttöaika

Sulakkeiden käyttö voi aiheuttaa vaaratilanteen käyttöpaikalla olevalle henkilöstölle, sillä paljaat johtimet voivat tehdä sulakkeiden vaihtamisesta kokemattomille vaarallista. Katkaisijoiden liitännät ovat piilossa yksikön takana ja katkaisijaa voidaan käyttää etänä. Tämä tekee katkaisijoista turvallisempia erityisesti niille, jotka eivät tunne niitä. Itse asiassa yksi suurimmista palosyistä teollisuusympäristöissä on se, että sulake on vaihdettu väärään malliin tai väärään virta-arvoon. Tällaiset virheet voidaan siten välttää, jos käytetään sen sijaan  katkaisijoita. Niitä ei yleensä tarvitse koskaan vaihtaa, koska ne voidaan virittää uudelleen päälle vian poistuttua. Pitkällä aikavälillä moottorisuojakatkaisijan valinta vähentää seisokkien ja tuotantokatkojen riskiä.

4. Säästä kustannuksissa

Kuten olemme jo todenneet edellä, yksittäisen sulakkeen kustannukset ovat huomattavasti pienemmät kuin katkaisijan kustannukset. Mutta kyse on siitä, että ajattelemme kauaskantoisesti. Sulakkeen kokonaisasennuksen hinnan lisäksi on otettava huomioon muitakin kustannuksia. Ennen kaikkea: Kolmivaiheryhmään tarvitaan kolme sulaketta, ja sen lisäksi sulakealustan tai kytkinvarokkeen kustannukset. Toiseksi, toisin kuin  katkaisijat, sulakkeet eivät ole ohjattavissa, mikä tarkoittaa, että sinulla on oltava erillinen kuormankytkin ennen sulaketta. Sulakkeet vaativat myös suuremman sähkökeskuksen lämmön vapautumista varten. Oikosulun tai ylikuormituksen sattuessa kaikki sulakkeet on aina vaihdettava. Yhteenvetona: sulakkeiden käytön kokonaiskustannukset voivat siis olla paljon korkeammat kuin  katkaisijan yksittäiset kustannukset. Nämäkin voidaan tietysti joutua jossain vaiheessa vaihtamaan, mutta  katkaisijalla on säädettävä virta-arvo, joka kattaa laajemman virta-arvon.

5. Parempi toiminnallisuus

Viides syy valita moottorinsuojakatkaisija sulakkeiden sijaan on, että katkaisijoiden valinnanvara on suurempi kuin sulakkeilla. Katkaisijoihin voidaan valita lisävarusteena esim. maasulkusuojaus. Katkaisijoiden välinen koordinointi on mahdollista. Uusimmat ja edistyneimmät katkaisijat tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia – kompaktin kokonsa ja muokattavissa olevan muotoilunsa ansiosta olemassa olevia katkaisijoita voidaan päivittää tarpeen mukaan. Esimerkkejä erilaisista saatavana olevista lisävarusteista ovat moottoriohjain ja tilatiedot, apu- ja hälytyskoskettimet, tehon- ja energian mittaukset sekä kommunikointimahdollisuus.

Schneider Electricin TeSys GV4 on termomagneettinen moottorinsuojakatkaisija, josta on saatavana useita eri malleja. Yhdessä mallissa on säädettävä käyttöluokka 10/20 sekä oikosulku- ja ylikuormitussuoja enintään 115 A/55 kW:n moottoreille. Voit myös valita muita edistyksellisiä toimintoja ja suojauksia, kuten lukitun roottorin tunnistuksen ja pitkän käynnistysajan, esihälytyksen ja viantunnistuksen

Napsauta tästä ja tutustu ratkaisuihin, jotka voivat auttaa sinua suojaamaan kaikkia koneitasi, ei vain moottoria!

 

Vieraskynäilijänä on Schneider Electricin pohjoismaiden yhteinen tuotepäällikkö, jolla on yli 20 vuoden kokemus teollisuusautomaatiosta.

Ronny Josgård
ronny.josgard@se.com
+46 702092498
Sweden

 

 


ei vastauksia

Kommentoi

  • (will not be published)