Vastuullinen yritys huomioi kestävän kehityksen

Miten yritykset voivat muuttuneessa maailmassa yhä saavuttaa taloudellista menestystä?

Vihreä muutos on digitaalinen

Teollisten prosessien digitalisaatio on yksi ratkaisu, jonka avulla muutos kohti hiilineutraaliutta onnistuu. Digitalisaation avulla toimintaansa tehostavat yritykset pärjäävät myös parhaiten koronapandemian aiheuttamassa talouskurimuksessa.

Eurooppa on sitoutunut olemaan ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä. Hanketta kutsutaan #GreenDeal-nimellä ja se tulee johtamaan uusiin liiketoimintamalleihin. Samaan aikaan teollisuuden muutosta kiihdyttää voimakkaasti COVID19-kriisi.

Monet, jotka tänä päivänä kantavat vastuuta taloudesta, politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista, ovat menestyneet uskomalla resurssien ehtymättömyyteen ja teknologian hyödyntämiseen. Ajatus siitä, että taloudellisesti menestyvien yritysten tulisi ottaa vastuu vaikutuksistaan ympäristöön ja yhteiskuntaan on aiemmilla vuosikymmenillä koettu hyökkäyksenä yrittäjyyttä vastaan.

Onneksi tämä on muuttunut. Yritysvastuu pitää nykyään sisällään taloudellisen menestyksen lisäksi sekä kestävän kehityksen että sosiaalisen vastuun näkökulmat.

Pandemia kiihdytti digitalisaatiota

EU:n hiljattain hyväksymästä 750 miljardin euron elvytyspaketista 30 prosenttia on suunnattu käytettäväksi ilmastonmuutoksen vastaista taistelua edistäviin investointeihin. Yhteiskunnan, politiikan ja liike-elämän toimijoiden on nyt tehtävä yhteistyötä, sillä yhteinen haasteemme on löytää taloudellisesti kannattavia ja menestyviä, mutta kestäviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Prosesseja on tarkasteltava perusteellisesti kestävän kehityksen näkökulmasta.

Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen yhden vastauksen tarjoaa digitalisaatio. Teknologia- alalla ei myöskään enää pärjää, jos strategiassa ei ole huomioitu digitaalisia liiketoimintamalleja, joustavia toimitusketjuja, kestävää kehitystä ja sosiaalista vastuuta.

Digitaalinen muutos on käynnistynyt jo kauan ennen pandemiaa. Kriisin aikana yritykset, jotka olivat jo hyödyntäneet digitalisaation mahdollisuuksia, saivat etulyönti- aseman, jota muiden on nyt kirittävä kiinni. Pandemia onkin lisännyt digitaalisten ratkaisujen kysyntää, koska tarve lisätä yrityksen toiminnan joustavuutta ja kestävyyttä uusien haasteiden edessä on korostunut.

Suomalainen huippuesimerkki digitalisaatiosta

Mikkeliin rakentuva uusi Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamo on hyödyntänyt digitaalista teknologiaa monipuolisesti. Yhteistyössä Schneider Electricin kanssa Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamo saa intuitiivisen ja integroidun valvomonäkymän sekä kiinteistöön että vesiprosessiin. Automaatiojärjestelmää voidaan lisäksi tarvittaessa modernisoida ja pitää ajan tasalla vuosikymmenien ajan, mikä lisää laitoksen elinkaaren hallintaa.

Digitaalinen alusta ennakoi ja optimoi toimintoja, mikä tuo kustannussäästöjä esimerkiksi energiankulutukseen. Huippumodernin puhdistusprosessin ja markkinoiden älykkäimmän kiinteistönhallinnan avulla Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamo on yksi Euroopan moderneimpia jätevedenkäsittelylaitoksia. Jätevedenpuhdistuksen edelläkävijänä Metsä-Sairila turvaa myös lähivesiensä hyvän vedenlaadun.

Miksi Metsä-Sairilan digitaalinen ratkaisu kiinnostaa?

  • Ratkaisu mahdollistaa helposti hallittavan ja markkinoiden älykkäimmän kokonaisuuden, täyden etäkäytön sekä energiatehokkuutta edelleen parantavat analytiikkapalvelut.
  • Teknologiaa hyödynnetään Metsä-Sairilassa laitoksen ylläpidossa. Esimerkiksi sähkönjakelusta saadaan järjestelmän kautta informaatiota myös prosessiautomaatiota varten. Näin mahdollisia ongelmia voidaan todentaa jo etukäteen seuraamalla laitteiden kuntoa ja huoltamalla niitä tarpeen mukaan.
  • Huippumoderni puhdistusprosessi on uuden teknologian ansiosta energiatehokas.
  • Valmistuessaan rakennus on Euroopan ja koko maailman moderneimpia jätevedenkäsittelylaitoksia.
  • Puhdistamo, sen altaat ja tekniikka on sijoitettu peruskallion sisään. Kiven sisällä jäteveden käsittelyn prosessiolosuhteet pystytään pitämään helposti tasaisina.
  • Uusi laitos on osa EcoSairila-kehittämis- hanketta, joka tuo alueelle kiertotalouteen liittyviä toimijoita.

ei vastauksia

Kommentoi

  • (will not be published)